sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Yritystä matkassa !

Oltiin tänään siis lappeessa muhvelin kanssa avaamassa kausi. Kirjotan nyt nopeasti miten siellä meni, koska mun pitäisi olla tälläkin hetkellä lukemassa kokeisiin.

Oltiin tunti ennen lähtöä lappeessa, poni pois kopista ja tunnistukseen. Muhveli olikin näköjään kutistunut 2,5cm ?! joku on tainnyt mennä vikaan mittauksessa, no mutta muhku on enään sitten mitan mukaan 100,5cm. Tunnistuksen jälkeen valjaat selkään ja lämmittämään.

 Mentiin tuttuun tapaan 2 kierrosta, lämmitettiin yksin kun ketään poneja ei näkynyt lähteä samaan aikaan. Ensimmäiset parisataa metriä meni vähän pelleilyyn, kun vauhdista oli vähän erimielisyyksiä. Muhveli ei oikein tykännyt kun ei saanut juosta heti kovaa. Otettiin jo ekalla kierroksella pari lyhyttä pätkää, että muhveli vähän rauhottuisi. Toka kierroskin meni ihan mahtavasti ja muhveli oli huippu pätkissä !

Lämmityksen jälkeen kopin taakse lepäämään ja pian jo olikin startti. Esittelyyn menossa muhveli oli taas tosi menollaan joka oli tosi hyvä. Volttaus onnitui hyvin, vaikka 1 meni niin hiljaa että jouduttiin välillä kävellä. Ekalla liikkeelle ja jahtaamaan paalun poneja. Muhveli piti hienosti 3 sijan ekaan kaarteeseen asti, kunnes yksi poni meni laukalla ohi. Muhveli otti siitä paineita, heilautti jotenkin päätään ja sitten kävi se mitä kukaan ei olisi osannut odottaa.. Sekki irtosi ! Tässä vaiheessa tuli pieni epätoivon tunne, mutta otin vaan reilun tuntuman ohjasta ja annoin sen mennä sitä mitä se pystyi. Muutama pieni laukka tuli matkalla siitä kun muhveli vetäisi päätään alas ja nopeat ponithan tietenkin meni ohi, koska ei muhveli pääse ilman sekkiä ollenkaan ennätysvauhteja.
En olisi ikinä uskonut, että muhveli menisi noin hyvin ilman sekkiä. Oltiin 8 ja aika oli 3.32. Muhveli teki kumminkin tosi hyvän juoksun ja tuntui tosi hyvältä, ei tarvinnut käskeä yhtään muhveli antoi kaikkensa mitä se vaan ilman sekkiä pääsee. Harmittamaan tässä jäi se, kun muhveli oli niin hyvä ja sekin irtoaminen pilasi sitten sen. Kumminkin tästä on hyvä jatkaa kun tietää että poni on nyt aika lailla ennätyskunnossa, kunhan vaan sekki pysyy kiinni :D


Muhveli on ilmotettu ens lauantaille taas lappeeseen, jos sitten vaikka enemmän tuuria matkassa :) 

maanantai 5. toukokuuta 2014

2 years together & kauden avaus

Kesäiset säät muuttui tänään räntäsateeksi ja lähipäivät on muutenkin ollut tosi kylmää. No toivottavasti nyt alkaisi kesä tulla ! Ollaan reenailtu nyt tosi monipuolisesti ja ajolenkeille ollaan saatu meidän tallilta yks suomenhevonen mukaan ja muhveli on lenkkeillyt sen ansiosta tosi innoissaan. Hurjaa meillä on kauden avaus ens sunnuntaina lappeessa. 

1 Lunda's Valentina / Emmi Tuukkanen 1100: 1 3.39,0ly 0 € 
2 No Stress / Eetu Hämäläinen 1100: 2 0 € 
3 Aarteen Muhveli / Tuuli Mikkelä 1120: 1 3.22,8ly 43 € 
4 Sörbys Zonata / Mirka Kallio 1140: 1 3.19,7ly 55 € 
5 Niemenpellon Poppari / Katarina Ernvall 1140: 2 3.20,6ly 65 € 
6 Jokimäen Cassie / Aada Salo 1160: 1 3.14,2ly 60 € 
7 Smedens Axl Rose / Pinja Iltanen 1160: 2 3.13,8ly 50 € 
8 Björkåsens Pelé / Milana Ahtiainen 1160: 3 3.14,9ly 46 € 
9 Castanja Liquorice / Inka Uronen 1180: 1 3.11,6ly 168 € 
10 Lola Amanda / Laura Pulliainen 1200: 1 3.09,6ly 496 € 
11 Rama Fareeda / Elmeri Pussi 1220: 1 3.03,2ly 260 € 
12 Hiewatha / Julia Valo 1220: 2 3.02,7ly 343 €

Yksin 20m pakilta, en oikeen osaa sanoa onko tuo hyvä vai huono paikka mut jos saataisiin vähän yritystä kehiin eiköhän tuo ihan hyvin mee. Ponihiittien heikomman suorituksen jälkeen ei olla taas radalla käyty, joten en osaa sanoa missä mennään. Kotona on kumminkin menty tosi hyvin, mutta lähetään hakemaan puhasta juoksua ja tietenkin hyvä sioitus olisi plussaa. 

Meillä oli eilen tarkoitus mennä hiitille, ei kumminkaan saatu kavereita joten "hiitattiin" kotona. Mentiin reilu 6km johon sisältyi 4 pätkää. Kaksi ekaa lyhyttä ei oikein ollut mistään peräisin, mutta kaksi vikaa vähän pidempää meni hienosti ja muhveli otti hyvin vauhtia ! 










































Eilen siis 4.5 tuli muhvelinkaa täyteen 2 vuotta ! voi että kun aika menee nopeesti ! Hurjasti ollaan kyllä kehitytty ja muhveli on opettanut mulle kamalasti. Pikku riiviö <3

perjantai 25. huhtikuuta 2014

ponihiitit ja kesäiset kelit !

Ulkona on nyt ollut hirveen hyvät kelit, lämmintä melkeen 20 astetta ! Muhveli on vielä kamalan paksussa karvassa ja nyt sitä pitäisi alkaa jo pudottaa.. Tälläisillä keleillä laitumet kasvaa tosi hyvin ja voi olla et saadaan tänä vuonna ponit jo aikasemmin laitumme.


Käytiin viime viikonloppuna kouvolan ponihiiteiltä, muhveli oli jo lämmityksessä aika huono ja lähtö menikin ihan penkin alle. Muhveli otti kamalasti laukkoja ja kun lopussa se vasta malttoi juosta oli aikaa mennyt kamalasti ja muut jo kaukana. No varustemuutokset ei näköjään ollut hyvästä.. Muhveli starttaa toukokuussa ja koitetaan siihen mennessä saada jotain ihmeitä aikaseksi :D


ravikuvat (c) Julia Suntio
 Muhveli hierottiin läpi tiistaina, joku pieni jumi taisi löytyä. Muhveli nautti kyllä täysillä hieronnasta ! Ennen hierontaa juostutin muhvelin, energiaa oli taas kyllä monen ponin verran ja narun päästä sai pidella ihan tosissaan.


Torstaina ajoin Muhvelilla semmoisen reippaan hölkkälenkin. Muhveli meni ihan hyvin ja tuli hikeen jonkin verran



Ratsastin aapollakin ykspäivä ilman satulaa, aapo meni ihan nätisti vaikka mulla olikin pieniä kyydissä pysymis ongelmia.. :D

Muhvelille käytiin ostamassa tänään uudet ajosuitset. Nää tulee varmaan pääosin kisa käyttöön että on sitten sinnekkin siistit :D Hintaa oli jotain 60e


Ainiin ja Muhvelilla oli eilen synttärit ! Meinasin itsekkin unohtaa mutta muistin sitten vielä kun olin tallilla. Muhvelihan on siis jo 5v voi kun aika menee nopeesti :D

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kuulumisia

Yritän kertoa nyt parhaani mukaan niitä treenejä mitä muistan, katsotaan mitä tästä tulee :D Kameraa en oo ulkoiluttanu joten saatte puhelin kuvia..

Lauantaina käytiin Muhvelin kanssa ettimässä vähän uusia maastoja, Muhveli oli innoissaan uusista paikoista ja oli hyvä ajaa. Löydettiin muutama vähän syrjäisempi polku ja mentii aika pitkä lenkki. Matkaa en osaa yhtää sanoa mutta kai 6-10km Muhveli tuli kyllä ihan hyvin hikeen.


Joskus lumien sulamisen jälkeen (c) Tiia 
Sunnutaina muhku sai vapaapäivän ja maanantaina käytiin ajamassa. Mentiin kai joku 5-6km ihan reippaasti, Muhveli tuli jonkun verran hikeen ja oli niin hyvä keli että lenkin jälkeen pystyi jo vähän pesemään !



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa !

Pahoitten alkuun tätä pitkää postaustaukoa. Yritän nyt alkaa säännöllisesti kirjoittamaan. Muhvelin kanssa ollaan treenailtu kuntoa ja jonkinverran vauhtiakin. Kerran käytiin hiitillä ja siellä meni ihan hyvin. Toukokuussa näyttäisi olevan meillle pari starttikin, koitetaan vielä vaan saada vauhtia ajettua. Kamerakin on nyt ulkoillut, joten kuvia on !



























Pari juoksutuskuvaa torstailta, muhveli juoksi niin hirveästi että kenkäkin lähti samalla reissulla. Mutta se on jo onneksi takaisin paikoillaan. Muhvelin maha on kyllä pienentynyt hyvin nyt, saa vielä talvikarvan pois niin sittenhän sen oikean kunnon näkee :)




Palaillaan taas pian !

tiistai 25. helmikuuta 2014

Hiihtoloma !

Meillähän on tää viikko nyt hiihlomaa. Muhvelin kanssa ollaan jatkettu kestävyys reeniä joka on mennyt ihan hyvin. Ulkona on jo tosi keväinen keli, mutta meidän ajomaastot on vielä tosi liukkaita joten ollaan ajettu pääosin pellolla.

Muhveli lomaili perjantain ja lauantain. Sunnuntaina käytiin ajamassa pellolla semmonen reipas hölkkälenkki. Eilen ajoin ajaen ihan vaan pellolla käyntiä. Muhveli meni ihan hyvin, vaikkei sitä oikein koskaan jaksa käyntilenkit kiinnostaa.. :D 

 photo DSC_0761_zpsa6344611.jpg

 photo DSC_0763_zps19cfbe3f.jpg

 photo DSC_0772_zps07e42e3b.jpg

 photo DSC_0783_zpsb80bcb3c.jpg

 photo DSC_0776_zps0a47b3a4.jpg

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tauolta paluu !

Nyt tämä taukoilu on loppunut ja aijon yrittää alkaa kirjoittelemaan säännöllisesti meidän kuulumisia. Muhveli on lopettanut jo lomailun ja ollaan alettu rakentamaan kuntoa nyt. Ollaan pulkkailtukkin pariin kertaan, olin tästä pulkkajutusta aluksi tosi epävarma koska ei koskaan tiedä mitä Muhveli keksii, mutta muhku onkin toiminut oikein mallikkaasti pulkkaponina !

 photo DSC_0730_zps4fb95030.jpg

Tänäänkin käytiin pulkkailemassa pellolla. Pelto oli aika raskas mutta ihan hyvin muhveli jaksoi. Alkuun muhveli oli ihan reipas sitten se alkoi vähän junnaamaan ja kun sitä komesin niin sehän lähti viemään kiitolaukkaa.. tipuin pulkasta mutta jäin ohjiin jolloin muhveli pysähtyi. Loppu menikin taas ihan hyvin.

 photo DSC_0750_zpsb02e0603.jpg photo DSC_0743_zpsd4615d9a.jpg photo DSC_0740_zps0d94d433.jpg photo DSC_0739_zps6d29c55b.jpg photo DSC_0737_zps0245b62d.jpg